Viisi tärkeintä asiaa, mistä tunnistaa hyvän kotihoidon? 

touko 23, 2022 | Kotihoito

Viisi tärkeintä asiaa, mistä tunnistaa hyvän kotihoidon? 

Ikääntyminen on asia, mikä koskettaa meitä kaikkia. Se ei katso sukupuolta, ulkonäköä eikä kokoa, vaan jokainen meistä herää päivän vanhempana seuraavana aamuna. Nuorempana ikääntymistä ei mietitä, eletään päivä kerrallaan. Kuten kuuluukin! 

Väistämättä ikä tulee kuitenkin vastaan ja pärjäämistä on mietittävä uudella tavalla. Ensimmäinen havahtuminen koko ajan karttuvaan ikään ei välttämättä koske omaa pärjäämistä, vaan esimerkiksi omien vanhempien tai ikääntyvän sisaruksen arjen haasteita usean sadan kilometrin päässä. 

Mediasta on saatu jo pitkään lukea ikääntyneiden palveluiden huonosta laadusta tai pahimmassa tapauksessa puuttumisesta! Haaveissako ovat ne hyvät ja autuaat vanhuuden päivät, kun apu tulee kotiin ja joku huolehtii heistä, jotka ovat ensin koko ikänsä huolehtineet muista?

Surukseni myös minä olen lukenut näitä rivejä, joissa kotihoidosta on jäljellä enää ripaus siitä inhimillisyydestä ja hyvästä palvelusta, mitä oikean ja kunnollisen kotihoidon kuuluisi olla. Yhtä harmillisena olen huomannut, että olemassaoleva hyvä kotihoito jää huonon mediahuomion jalkoihin. Usko pois hyvää kotihoitoa saa tänäkin päivänä!

Mitä on hyvä ja arvokas kotihoito ja mistä sen sitten tunnistaa?

  1. LUOTETTAVUUS:
    Kun jotain sovitaan, se pidetään! Tämä on yksi tärkeimmistä, ellei jopa tärkein Carisman Terveys & Hoivan arvoista! Teemme kaikkemme, jotta asiakas voi luottaa yhteisen sopimuksemme täyttyvän, kuten on sovittu.

    Sopimus tehdään yhdessä asiakkaan kanssa. Myös asiakkaan omaiset otetaan mukaan suunnitteluun. Käynnit hoidetaan sovitusti eikä asiakkaan tarvitse kantaa huolta, onko hoitaja tulossa vai ei. Meillä Carisman Terveydessä & Hoivassa koetaan tärkeäksi se, että saamme asiakkaan luottamuksen, emmekä riko tai tingi siitä. Mahdolliset muutokset sovitaan aina yhdessä ja ennakkoon. 
  1. ASIAKASLÄHTÖISYYS:
    Jokainen meistä on yksilö, jolla on yksilölliset tarpeet. Hyvän sinua parhaiten palvelevan kotihoidon tulee vastata juuri sinun tarpeisiisi ja olla sinulle räätälöity.

    Meillä Carisman Terveys & Hoivassa jokainen asiakas kohdataan yksilönä ja kartoitamme asiakkaidemme tarpeet yksityiskohtaisesti heti alkumetreillä. Ei ole mitään liian pientä avun tarvetta, etteikö siihen voisi meiltä apua pyytää! Kotihoito käy nimensä mukaan asiakkaan kotona ja siellä kunnioitetaan asiakkaan toiveita ja elämäntyyliä. Yhtenä hyvänä kriteerinä hyvään kotihoitoon on myös se, että hoitajat tuntevat asiakkaansa ja heidän tapansa. Tiedon pitää kulkea hoitajien välillä ja meillä siinä auttaa sähköinen kirjausjärjestelmä, missä kaikki hoitajat saavat tiedot ajantasaisesti käyttöönsä. 
  1. AMMATTITAITOINEN:
    Hyvä ja laadukas hoito tarvitsee ammattitaitoiset tekijät! Meillä Carisman Terveys & Hoivassa työskentelee sairaanhoitajia, lähihoitajia, siistijiä ja hoiva-avustajia. Ammattitaitoinen hoito on asiakasta arvostavaa ja hyvään vuorovaikutukseen perustuvaa yhteistyötä asiakkaan ja hoitajien välillä!

    Työntekijät ovat perehdytetty yrityksen toimintamalliin. Jokainen asiakkaan luona käyvä tietää ja tuntee asiakkaan tarpeet sekä tavat. Meillä hoitajat tekevät työtään ammattitaidolla ja sydämellä. Hyvällä kotihoidon osaajalla on silmää asiakkaan kokonaisvaltaiseen hoitoon. Samalla käynnillä hoituvat niin lääkehoidolliset, kuin hygieniaankin liittyvät asiat ja lähtiessään hoitaja nappaa tarvittaessa roskat matkaan. 
  1. KOKONAISVALTAINEN HOITO:
    Asiakkaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin arviointi ja seuranta on meille jokapäiväistä työtä. Ammattitaitoisille hoitajillemme onkin työn ohessa kehittynyt tarkat aistit ja ”tuntosarvet” asiakkaan kokonaisvaltaisen voinnin seurantaan! Kokonaisvaltaisessa hoidossa otetaan huomioon asiakkaan arjen ja tarpeiden lisäksi myös omaiset ja läheiset.  
  1. HUUMORI JA POSITIIVISUUS:
    Pieni ripaus huumoria ja positiivinen asenne ovat hyvän päivän tae! Meillä Carisman Terveys & Hoivassa hoitajat tuovat asiakkaiden arkeen huolenpitoa ja turvaa mutta myös iloa ja positiivista asennetta! Moni asiakkaamme käy hoitajiemme kanssa lävitse arjen tunteet, kaikki ilot ja surut. Me tuemme ja autamme asiakkaitamme huomaamaan myös pilven hopeareunuksen! Huumori auttaa monessa vaikeammassakin asiassa. Ja nauru pidentää ikää! 😊 

Kenellä varaa hyvään kotihoitoon? 

Meillä Carisman Terveys & Hoivassa suunnitellaan asiakkaalle juuri sen verran käyntejä, kuin tarve on eikä ylimääräisiä tai yllättäviä kuluja tule. Meidän asiakkaana ei ole määräaikaisuuksia eikä meillä myydä tiettyjä hoitopaketteja. Kaikki räätälöidään juuri sinun tarpeidesi mukaan. Kotihoidon käyntejä voi olla yksi kuussa tai päivittäin.  Asiakkaan luona ollaan tarvittava ja sovittu aika. Lasku tulee tehdyn ajan mukaan. 

Meidän kaikki kotihoidon käynnit voi laittaa kotitalousvähennykseen, mikä on esimerkiksi nyt vuonna 2022 60%.  

Kuten mekin, moni yksityinen palveluntuottaja toimii myös palveluseteliteuottajana yhteistyössä kaupungin kanssa. Suurin ero yksityisten kodinhoito ja palveluseteli käyntien välillä on käyntisisältö. Yksityisillä käynneillä voivat hoitajat tehdä lähes mitä vain avustavia toimia. Palvelusetelikäynneillä toimitaan kaupungin rajaamin ehdoin. 

Meitä kotihoidon palveluntuottajia on paljon ja itselleen sopivan palvelun tarjoajan etsimiseen kannattaa käyttää vähän aikaa. Jos palveluun ei ole tyytyväinen, niin kannattaa rohkeasti kokeilla uutta palveluntuottajaa. 

Hyvä palveluntuottaja vastaa aina mielellään kaikkiin kysymyksiin ja tulee mielellään ilmaiselle kartoituskäynnille!

Teija Wacklin-Nieminen

Kirjoittaja on sairaanhoitaja ja yrittäjä Carisman Terveys & Hoiva kotipalveluyrityksessä. Teijalle tärkeää ovat tyytyväiset ja kotona onnellisesti asuvat asiakkaat sekä iloiset ja hyvinvoivat työntekijät. 

0 kommenttia